Kolme kotia Ranta-Tampellassa

untitled 5 of 8 PRINT
Kasvokuva Keltainen talo rannalla-blogin kirjoittaja Tarjasta.

Kirjoittaja: Tarjan Kankaanpää-Salonen

Sisustaja Tarja Kankaanpää-Salonen asustelee koiransa russelipoika Folken kanssa maaseudun rauhassa 1960-luvun alussa rakennetussa talossaan, jota hän on kunnostellut sekä sisältä että ulkoa.
Tarjan sisustusblogista Keltainen talo rannalta löytyy roppakaupalla ideoita ja inspiraatiota, sillä erilaisia ja eri maista olevia koteja on esitelty siellä jo valtava määrä blogin kolmentoista vuoden olemassaolon aikana.

Kaupallinen yhteistyö YIT ja Giitu.fi -sisustusverkkokauppa

Sain tilaisuuden käydä tutustumassa ja samalla esitellä oman blogini Keltainen talo rannalla idean mukaisesti kolme POFn stailaamaa uudiskohdetta. Esittelen blogissani nimittäin aina kolme kohdetta, jotka linkittyvät toisiinsa sisustustyylin, värienkäytön tai jonkin muun yhdistävän tekijän mukaan.

Nämä kodit linkittyvät toisiinsa jo tietenkin siten, että POFn sisustussuunnittelijat ovat suunnitelleet tilojen sisustukset, mutta kaikki kolme ovat myös nykyaikaisia kerrostalossa sijaitsevia asuntoja moderneine sisustuksineen. Sisustukset on tehty hieman erilaisine painotuksineen ja suunniteltu erilaisille kohderyhmille.

Usein voi olla hankalaa hahmottaa miten omat tavarat mahtuvat tilaan ja näistä valmiiksi sisustetuista kohteista saa hyvää osviittaa tilojen käytöstä, sisustamisesta ja huonekalujen sijoittelusta.

Ostajaehdokkaille kannattaa luoda mahdollisuus mieltää oma elämänsä, huonekalunsa ja tavaransa asuntoon ja asuntoja ei kannatakaan stailata viimeistä piirtoa myöten valmiiksi, vain antaa osviittaa erilaisille mahdollisuuksille. Stailauksen tarkoituksena on tuoda myös asunnon parhaat puolet esiin ja onhan asuntoa ostaville aivan eri juttu nähdä tilat sisustettuna kuin pelkkänä pohjakuvana tai edes tyhjänä asuntona.

Asunnot sijaitsevat toukokuussa valmistuvassa YIT:n rakentamassa As Oy Tampereen Kanavamestarissa Ranta-Tampellassa, jonne nousee yhdeksän paikan historiaa ja rakennuskulttuuria mukailevaa tiilipintaista tornitaloa. Avarat, tilaratkaisuiltaan oivaltavat asunnot ovat valoisia ja niistä aukeaa näkymät Näsijärvelle ja keskustaan. Asuinrakennukset sijaitsevat lähellä Tampereen keskustaa ja lähialueelta löytyy myös tunnelmallinen kanava ja upea rantareitti. 

Lähdetäänpä siis kierrokselle!

Puhdaslinjainen skandikoti aikuiselle pariskunnalle

untitled 6 of 29 PRINT

Aivan ensimmäinen asia mihin yleensä kiinnitän huomioni asunnoissa on pohja – miten tilat on suunniteltu. Hyvä tilojen suunnittelu on edellytys toimivaan ja käytännölliseen asumiseen ja elämiseen. Sisustus on sitten se millä kodista tehdään tarpeita vastaava, viihtyisä ja omannäköinen. 

Tässä avarassa, 3 h + k+s 74,5 m2, asunnossa on hyvät tilaratkaisut, sillä erilaiset toiminnot on saatu sijoitettua järkeväksi kokonaisuudeksi pohjaan. Tässä asunnossa kiinnitin sisään tullessa ensimmäiseksi huomiota siihen, että kauppakassit saa heti kätevästi keittiöön ja tavarat nopeasti omille paikoilleen. Arjen sujuvuus on viihtyisyyttä lisäävä tekijä.

Olohuone ja keittiö on yhdistetty yhdeksi tilaksi ja näin on saatu asuntoon avaruutta ja yhdessäoloon mahdollistavaa tilaa, ruokailutila sijaitsee valoisassa kulmauksessa ja makuuhuoneet sijaitsevat asunnon eri päissä ja näin sijoitettuina tilat saavat omat rauhansa. 

Hyvää on myös kaksi erillistä wc-tilaa, joihin molempiin on pääsy eteistiloista. Isommassa makuuhuoneessa on lisäksi tilava vaatehuone ja tilaa säästävä liuko-ovi.

POFn sisustussuunnittelijat ovat sisustaneet tilat moderniin skandinaaviseen tyyliin ja sisustuksen värimaailma on suunniteltu tukemaan asunnon väritystä. Musta tuo tiloihin ryhtiä ja ilmettä ja puiset yksityiskohdat tuovat selkeään tyyliin kontrastia ja lämpöä. 

untitled 4 of 29 PRINT

Olohuoneen ilme on keveä ja valoisa. Värimaailma on rauhallinen ja erilaiset elementit – värit, materiaalit ja kuviot linkittyvät toisiinsa kauniisti. Mustaa tehostevärinä löytyy sivupöydästä, nojatuolista, valaisimista, sohvapöydän yksityiskohdista, tauluista raameineen, sisustusesineistä ja sohvatyynystä. 

Pyöreyttä löytyy taas taulujen kuvioista, sohvapöydän ja sivupöydän muodosta, nojatuolista sekä Honey-valaisimista. Puuta löytyy kalusteista ja samaa sarjaa olevat valaisimet tuovat tilaan lisäksi yhtenäistä ilmettä.

untitled 7 of 29 PRINT

Ruokailutilaan on sijoitettu mustajalkainen puupintainen ruokapöytä ja mustat metalliset teollista ilmettä kokonaisuuteen tuovat Hyke-tuolit. Kattaus on myös sovitettu kauniisti kokonaisuuteen.

untitled 9 of 29 PRINT

Keittiösaarekkeen äärestä löytyy mahdollisuus kätevään aamiaispaikkaan. Tai siinä voi istua pitämässä seuraa keittiössä hääräävälle kokille. Keittiöstä on myös käynti parvekkeelle, josta voi näkymien lisäksi nauttia vaikkapa kesäisin aamukahvit.

Valkoiset vetimettömät kaapit tuovat selkeää ilmettä ja pinnaltaan epätasainen välitilan kaakeli luo eloa tilaan. Kompaktiin tilaan on saatu mahdutettua myös erilliset jääkaappi ja pakastin.

untitled 1 of 1 PRINT 2 1

Makuuhuone on seesteinen ja selkeä tila. Sängynpääty tuo tilaan pehmeyttä ja se muodostaa tyylikkään ja romanttisenkin kokonaisuuden sängyn kanssa. Musta jatkuu myös tässä tilassa tehostevärinä ja pyöreät muodot yhdistävät värin lisäksi erilaiset valaisimet ja yöpöydät toisiinsa tasapainoiseksi kokonaisuudeksi.

untitled 18 of 22 PRINT

Torkkupeitoilla ja koristetyynyillä viimeistelee makuuhuoneen ilmeen.

untitled 10 of 29 WEB korjattu

Pienempi makuuhuone on sisustettu työtilaksi ja sisustuksen tyyli jatkuu skandinaavisen tyyliin. Tähän tilaan voisi sijoittaa myös vuodesohvan vierasvaraksi. Nyt tilaan oli valittu mukava nojatuoli raheineen lukupaikaksi. Musta jatkuu myös tässä tilassa sisustuksen selkiyttäjänä ja ilmeen tuojana.

Nuoren perheen pastellikoti

Uudet asiat kutkuttavat ja askarruttavat mieltä ja oman kodin hankinta on taatusti sellainen asia, oli sitten hankkimassa itselleen uutta kotia, yhdessä kumppaninsa kanssa tai sitten perheen kasvaessa muutetaan isompaan kotiin. Ensimmäiseen omaan kotiin muuttavalla on edessään monta uutta asiaa ja yhteenmuuttavilla kahden kodin tavaroiden yhteensovittaminen. Perheen kasvaessa taas kodin toiminnallisuudelta ja tiloilta vaaditaan uusia asioita.

untitled 26 of 29 PRINT 1

POFn sisustussuunnittelijat ovat suunnitelleet tämän kodin lapsiperheelle. Valoisasta kolmiosta, 3 h+k+s 67,5 m2, löytyy olohuoneen lisäksi kaksi makuuhuonetta, sauna, kylpyhuone ja erillinen WC.

Tässä, kuten myös edellisessä kodissa on eteisestä käynti suoraan keittiöön, mikä on hyvä juttu, varsinkin lapsiperheen arjessa. Toimivuutta tuovat myös erillinen WC-tila sekä kylpyhuone/saunatilat, joista löytyy myös WC. Makuuhuoneet on sijoitettu asunnon päihin, joten nukkujille löytyy omaa rauhaa. Asunnon värimaailma on vaalea – ilmeen luovat valkoiset seinät ja vaaleat puiset lattiapinnat.

untitled 27 of 29 PRINT 1

Valo ja avarat tilat olivat ensi mietteitä tästä asunnosta, joita valkoiseksi maalatut seinät ja vaaleat lattiapinnat entisestään avarsivat ja valostuttivat. Valoisan tilan päähän on sijoitettu oleskelutilat, johon tuo luonnonvaloa ja lisäneliöitä tilan jatkeena oleva lasitettu parveke. 

Oleskelutilaan valitut pastellinväriset yksityiskohdat jatkavat tilaan keveää ja valoisaa ilmettä. Keveään 60-lukua henkivään sohvaan mahtuu isompikin porukka katsomaan televisiota ja seurustelemaan. 

Erilaiset kalusteet, taulut ja sisustusesineet linkittyvät toisiinsa väreillä ja materiaaleilla muodostaen tilan eri elementeistä yhtenäisen kokonaisuuden. Yksiväriset maahan asti ulottuvat ja sisustuksen värimaailmaa toistavat verhot luovat rauhallista tunnelmaa tilaan.

Sisustukseen saa kiinnostavuutta ja persoonallista ilmettä yhdistämällä erityylisiä kalusteita keskenään. Tähän olohuoneeseen on valittu Hayn J110 tuoli, joka on kevyt malliltaan ja sitä on helppo liikutella tarpeen mukaan. Väriltään se linkittyy muuhun sisustukseen. Värejä valitessa kannattaa aina miettiä, että värille löytyy tilasta muutama ”kaveri”.

Nykysisustaja hankkii olohuoneeseen joukon erilaisia sohvapöytiä. Hayn kätevät pienet kevyet DLM-sivupöydät voidaan sijoittaa sinne, missä laskutilaa tarvitaan.

untitled 21 of 29 PRINT

Valkoinen selkeäilmeinen keittiö on erotettu käytävä- ja ruokailutilasta seinäkkeellä, jonka takaa löytyvät pakastin ja jääkaappi. Näin on saatu mahdollisimman paljon työtasoa keittiöön.

Ruokailutilaan tulvii runsaasti valoa isosta ikkunasta. Ruokailutilan harmaat tuolit, harmaa puinen pöytä ja kattovalaisin luovat kiinnostavan ja tasapainoisen kokonaisuuden. Pöydän pyöreä muoto luo tilan kulkureitteihin soljuvuutta.

untitled 16 of 22 PRINT

Kauniit ja harkitut yksityiskohdat kruunaavat kokonaisuuden.

untitled 1 of 1 PRINT 2

Kauniisti asetellut ja yhteensopivat sisustusesineet tulevat kauniisti esille Hayn Woody Colum-hyllykkössä, joka on jo näyttävä silläänsäkin.

untitled 1 of 1 PRINT 3

Makuuhuone jatkaa kodin pastellista värimaailmaa. Kauniisti pedattu sänky kruunaa muuten pelkistetyn tilan ilmeen. Makuuhuoneesta löytyy hyvin säilytystilaa

untitled 29 of 29 PRINT

Olohuoneen vieressä sijaitsevaan huoneeseen on sisustettu pienelle tytölle oma valtakunta. Vaaleanpunainen matto lattialla on mukava ja pehmoinen leikkialusta ja lelut säilyvät koreissa ja pussukoissa. 

Huoneen yhteydessä on oma vaatehuone. Vaatehuone on pienessä tilassa hyvä asia, sillä tila on helpompi sisustaa, kun komerot eivät ole viemässä lattia- ja seinäpintaa.

Industrial-henkinen ompelijan koti

Kun neliöitä on vähän, täytyy sisustus ja tilat suunnitella huolella. Väri- ja kalustevalinnat ovat silloin avainasemassa. Tiloja ei kannata ahtaa täyteen huonekaluja ja valitsemalla ilmeiltään kevyet kalusteet, saa tilasta tilavamman tuntuisen. Lisäksi vaaleasävyinen värimaailma avartaa tiloja.

Kolmannesta kodista, 2 h+k 36 m2, löytyy olohuone/keittiö-yhdistelmän lisäksi erillinen makuuhuone. Valkoiset seinäpinnat ja vaaleat puulattiat luovat myös tässä asunnossa taustat muulle sisustukselle.

untitled 14 of 29 PRINT

Tähän kotiin sisäänastuessa ensimmäisenä yllätti tietysti värikäs sisustus ja katse kiinnittyi heti herkullisen väriseen sametilla päällystettyyn tyylikkääseen Uer-sohvaan, jolle on kerätty vielä kasa värikkäitä tyynyjä tuomaan lisäilmettä. Kiinnostavalla taulusommitelmalla, mallinukella ja Circles sohva- ja sivupöydillä on tuotu tilaan lisäksi persoonallista ilmettä. Pöydät ovat yhtenäisistä puukiekkoja ja ne tuovat rustiikkia tunnelmaa tilaan – näihin pöytiin ihastuin todella. Kuviollinen sininen matto tuo tilaan lisäväriä ja -ilmettä.

Parvekkeen sijaan olohuoneesta avautuu ovi ranskalaiselle parvekkeelle ja näin on saatu mahdollisuus tuulettaa kätevästi tiloja ja saatu myös tietenkin enemmän luonnonvaloa sisälle. Asunnon ikkunoista avautuu todella avarat näkymät.

untitled 1 of 1 PRINT 1

Trenditietoinen sisustaja yhdistää sisustuksessaan erilaisia materiaaleja keskenään – samettia, silkkiä, puuvillaa, puuta, metallia ja nahkaa – juuri kuten tätä olohuonetta sisustettaessa on tehty.

untitled 15 of 29 PRINT

Yhdistetty olohuone/keittiö-ratkaisu tuo tilantuntua pieneen asuntoon.

untitled 5 of 22 PRINT

Keveä yleisilme syntyy huonekaluvalinnoilla – metalliset ja sirot huonekalut ruokailutilassa, mustat Grid-pinnatuolit ja musta ruokapöytä, ovat sopivan keveitä ja kokoisia tilaan. Musta metallinen sivutaso jatkaa ruokailutilan ilmettä. 

Mustaa löytyy myös sohva- ja sivupöydän jaloista, sohvanjaloista, taulunkehyksistä, valaisimista sekä sisustusesineistä. Värien käyttö nk. punaisena lankana luo tasapainoisen ilmeen tilaan ja yhdistää erilaiset kalusteet ja tilat toisiinsa.

untitled 1 of 1 PRINT 4

Makuuhuoneeseen on pedattu kutsuva vuode Lakeus-runkopatjalle. Kodin värimaailma jatkuu makuuhuoneen puolella. Torkkupeitot ja tyynyt takaavat mukavat lepohetket sängyssä, mutta ne tuovat myös tyyliä ja tunnelmaa tilaan. Tämän kodin makuuhuoneesta löytyy paljon kaappitilaa. 

untitled 1 of 1 PRINT

Tämän koti on sisustettu pääosin Giitu-sisustusnettikaupasta löytyvillä huonekaluilla ja sisustustavaroilla.

Kiertokäynti näissä YIT:n rakentamissa kolmessa kodissa oli hauska ja mielenkiintoinen kokemus – on aina kiinnostavaa nähdä ammattilaisten sisustamia tiloja ja tutustua uutuuttaan tuoksuviin tiloihin.

Jos kiinnostuit Kanavamestarin asunnoista ostomielessä niin kohteen vapaisiin asuntoihin pääset helpoiten alla olevasta linkistä:

>> YIT Tampereen Kanavamestari

Tarkempaa tietoa ompelijan kodin tuotteista löydät Giitun blogista:

>> Industrial-henkinen ompelijan koti