
Kirjoittaja: Essi Raivio
Pinossa-blogissa sisustetaan pienen perheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota sisustukseen haetaan 50-luvun vintagesta, boheemista skandityylistä ja ajattomista klassikoista.
Kaupallinen yhteistyö T2H ja Giitu.fi -sisustusverkkokauppa
Mistä rakentuu ihana koti? Ehkäpä luonnonvalosta, korkeasta huonekorkeudesta ja hyvästä sijainnista. Ihana koti tarkoittaa meille jokaiselle hieman eri asioita, sillä onhan koti ennen kaikkea tunne ja mielentila. Vaikka ihmiset seinien sisäpuolella tekevät asunnosta kodin, voisin veikata, ettei kukaan meistä kuitenkaan kieltäytyisi järkevästä pohjaratkaisusta ja kauniista pintamateriaaleista.
Ihania koteja on monenlaisia, ja yhteen sellaiseen pääsin tutustumaan Klaukkalassa uudella Ali-Tilkan asuinalueella.


Asunto kuuluu pari- ja rivitaloyhtiöön, joka sijaitsee keskustassa lähellä kouluja, päiväkoteja ja hyviä harrastusmahdollisuuksia. Sijainti, kuten myös itse asunto, sopii pienelle perheelle, sillä sisäänkäynnin yhteydessä oleva tilava katos mahdollistaa niin rattaiden, pulkkien kuin pienten polkupyörienkin säilyttämisen. Tilava ja tuulikaapiton eteinen helpottaa arkea, ja sujuvuutta tuo myös kylpyhuone, jossa on tilaa pesukoneelle ja pyykinkuivaustelineellekin.
Avaruutta ja tilaa oikeilla kalustevalinnoilla
Asumisessa valolla on todella suuri merkitys minulle, ja valoa tästä kodista todellakin löytyy. Lattiasta kattoon ulottuvat ikkunat kattavat yhtenäisessä oleskelutilassa ja keittiössä lähes koko asunnon leveyden. Tässä kaksiossa tilaa on 50 m², mutta asunto vaikuttaa neliöitään suuremmalta korkean huonekorkeuden ja luonnonvalon ansiosta. Kesäisin koko asunnon levyinen pergola toimii yhtenä ylimääräisenä huoneena.


Asunto vaikutti neliöitään tilavammalta myös siksi, koska sopivilla kalustevalinnoilla tilan käyttö ja viihtyvyys on saatu maksimoitua. Vaikka asunnon sisustustyyli on vahva ja runsas, pitävät ilmavat ja yhtenäiset kalusteet yleisilmeen avarana. Keittiökaapiston lämmin harmaa sävy piristää asunnon yleisilmettä, ja se näyttää tylsän perusvalkoisen rinnalla ihanan raikkaalta.


Tämä myyntisisustus on hyvä esimerkki siitä, kuinka värit ja tummat sävyt toimivat myös pienessä kodissa. Huomionarvoista on myös katsastaa olohuoneen mattoa, joka on rohkeasti valittu tarpeeksi suureksi. Jos minun pitäisi nimetä yksi suomalaisten sisustajien helmasynti, olisi se juuri liian pienien mattojen valinta.
Maanläheinen väripaletti täydentyy metallinsävyillä
Asunnon väripaletti on voimakas ja maanläheinen, ja se on täydennetty kauniisti metallinsävyillä. Suomessa suunniteltu Uer-sohvan vihreä sävy on upea pari mausteisten sävyjen, kuten sinapinkeltaisen Hassock-samettirahin, rinnalla. Sohvan viereen seinustalle on laitettu kaksi keveää 3-tasoista metallihyllyä, jotka on somistettu kirjoilla, taiteella ja veistoksellisilla koriste-esineillä. Hyllyköt jatkavat linjaa kauniisti keittiön puolelle, josta löytyy samanlainen metallihylly 6-tasoisena. Myös keittiössä hyllykkö on somistettu metallisävyin. Yhtenäisen oleskelu- ja ruokailutilan viimeistelevät viherkasvit ja keittiön puunsävyt, jotka tuovat tilaan kodikkuutta ja pehmeyttä.


Asunnon makuuhuoneessa on kaikki tarvittava: tilaa sängylle ja riittävästi tilaa vaatesäilytykseen. Kotimainen Tere-sängynpääty näyttää kultaisten Queen-valaisimien vierellä aivan poikkeuksellisen ihanalta. Boheemia henkeä makuuhuoneeseen tuo mustavalkoiset sisustustyynyt, joiden runsas tekstuuri tuo tilaan kerroksellisuutta ja pehmeyttä.
Kaikki asunnossa käytetyt tuotteet ja kalusteet löytyvät Giitu.fi-sisutusverkkokaupasta. Lue lisää tuotteista Giitun blogista:


Myyntisisustuksen tarkoitus on paitsi helpottaa asunnon myyntiä, ennen kaikkea näyttää potentiaalisille ostajaehdokkaille esimerkki siitä, kuinka käytettävissä olevasta tilasta saa kaiken irti. Tämän kohteen sisustus on onnistunut siinä, ja se antaa varmasti ideoita leikitellä myös rohkeammilla sisustusvalinnoilla.
Nämä 1-tasoiset rivi- ja paritaloasunnot Asunto Oy Nurmijärven Ruunikossa rakentaa Rakennusyhtiö T2H. Kohteeseen pääset tutustumaan paremmin täällä:
Ja tarkempaa tietoa kohteessa käytetyistä tuotteista löydät Giitun blogista: